To Do huolehtii kaikista tapahtumatuotannon elementeistä. Haluamme tuottaa uudenlaisia, merkityksellisiä ja viimeisteltyjä elämyksiä. Hyödynnämme uusinta teknologiaa ja nostamme tapahtumiimme kiinnostavia trendejä. Meille on tärkeää tukea pieniä, paikallisia sekä innovatiivisia toimijoita lopputuloksesta tinkimättä. Me olemme asiantuntijoita luomaan vaikuttavia ja tavoitteisiin tähtääviä tapahtumia livenä ja virtuaalisesti!
To Doeriksi, eli promoottoriksi hakevan toivoisimme olevan iloinen ja energinen (täysi-ikäinen) asiakaskohtaaja! Energiset kohtaamisten ammattilaisemme ovat apuna niin asiakaspalvelussa kuin myynninedistämisessä! To Don omia promoottoreita saa avuksi niin tapahtumiin, messuille kuin tuotelanseerauksiinkin.
To Doerit, eli To Do:n omat promoottorit, mukautuvat moniin rooleihin asiakaspalvelusta ilmapallojen jakoon ja tapahtumissa kävijöiden ilahduttamiseen ja auttamiseen. Haussa on aurinkoisia, heittäytyviä ja auttavaisia tyyppejä.
Rekryämme ennen kaikkea suoraselkäisiä, iloisia ja sosiaalisia henkilöitä, jotka haluavat tehdä kohtaamisista timanttisia ja joille hyvät käytöstavat tulevat selkäytimestä. Aikaisempaa kokemusta ei tarvita, oikea asenne ja halu oppia ratkaisee! Töitä on tarjolla satunnaisesti ja osa-aikaisesti. Keikat ovat pääosin pääkaupunkiseudulla. Hommiin valitut lisätään haastattelun kautta To Don keikkapooliin ja duunia voi ottaa vastaan omien aikataulujen puitteissa. Maksamme 20€/tunti + alv laskutettuna ja autamme mielellämme laskutuspalveluiden käytössä.
Laita viesti meille ja kerro miksi juuri sinä olisit hyvä lisä meidän timanttiseen tiimiin: niina@todoold.branditect.zoner.dev
Jaa ja vinkkaa eteenpäin! Promoottorit eli To Doerit koulutetaan asiakkaidemme asettamia tavoitteita ja tarpeita vastaamaan. Pyrimme siihen, että promootiot hoidetaan mahdollisuuksien mukaan samojen henkilöiden toimesta ja näin arvokas tuoteymmärrys kehittyy ja kasvaa jatkuvasti. Meille priima asiakaspalvelu ja ihmisten aito kohtaaminen ovat kaiken pohja. Hyvin suunniteltu promootio on vaikuttava ja mieleenpainuva kokemus! Oli kyseessä sitten festareiden sponssikumppanuus, messuständi tai koko Suomen kattava kiertue brändätyllä bussilla, olemme ilolla apuna!
KATJA VÄÄRÄLÄ
Tapahtumakoordinaattori
Visualistin koulutuksen saanut Katja tuottaa rautaisella ammattitaidolla näyttävät ja kaikkia aisteja kutkuttelevat tapahtumat. Katja on iloinen sekä energinen, ja huolehtii To Do:n promootiotoiminnasta, ideoi mielikuvituksellisia somistuksia, sekä suunnittelee ja toteuttaa vaikuttavia tapahtumia!




Trackbacks & Pingbacks
[…] Tsekkaa To Do:n avoin promohaku täältä: https://todoold.branditect.zoner.dev/promoottori-rekry2021/ […]
Leave a Reply
Want to join the discussion?Feel free to contribute!